050 544 2322 [email protected]

Yrittäjän henkilökohtainen veroilmoitus

yrittajan-henkilokohtainen-veroilmoitus-tilitoimisto-noster

Yrittäjillä suuri osa kuluista on jo vähennetty yrityksen kirjanpidossa. On kuitenkin muutamia vähennyksiä, joita ei voi tehdä yrityksen kautta ainakaan kaikissa tilanteissa. Pyrin käymään tässä läpi niistä yleisimpiä.

Asiat menevät vähän eri tavalla ammatinharjoittajilla ja työntekijöillä, joiksi myös osakeyhtiön omistajat lasketaan, jos he nostavat palkkaa.

VÄHENNYKSET ANSIOTULOISTA

Jotta ansiotuloista voi tehdä vähennyksiä, on luonnollisesti saatava oltava ansiotuloja. Yleensä ne ovat yrittäjätulon tai palkan muodossa. Ansiotuloista tehtävät vähennykset ovat ansiotulojen hankkimiseen liittyviä kuluja, jotka eivät ole työnantajan tai ammatinharjoittajan kirjanpidossa.

Asunnon ja työpaikan väliset matkat

Ammatinharjoittaja ei voi vähentää asunnon ja työpaikan välisiä matkakuluja yrityksen verotuksessa, joten ne on tehtävä henkilökohtaisella puolella. Sama koskee myös työntekijöitä, elleivät he ole saaneet työsuhde-etuna työsuhdematkalippua.

Vähennys lasketaan edullisimman julkisen kulkuneuvon hinnan mukaan. Sillä ei ole merkitystä, miten todellisuudessa kuljet työpaikallesi.

Jos esim. asut Espoossa ja työpaikkasi on Helsingissä, lasketaan vähennys seuraavasti:

HSL-seutulippu, 11 kuukautta töitä ja 1 lomaa. Yhteensä siis 11 x 102,40€ = 1126,40€

Vähennys oman auton käytön mukaan

Vähennyksen voi laskea oman käytön mukaan ainoastaan jos jokin alla olevista kohdista täyttyy.

  • Julkista kulkuneuvoa ei ole lainkaan käytettävissä.
  • Kävelymatka on yhdensuuntaisella matkalla yhteensä vähintään 3 kilometriä.
    • Esimerkiksi jos kävelymatkasi kotoa pysäkille on kaksi kilometriä ja matkan määränpäässä kävely pysäkiltä työpaikallesi on myös kaksi kilometriä, on kävelymatka yhdensuuntaisella matkalla yhteensä neljä kilometriä.
  • Odotusaika (ei siis matkustusaika) meno-paluumatkalla on yhteensä vähintään 2 tuntia.
  • Matkasi alkaa tai päättyy klo 00.00 – 05.00 välisenä aikana.

Muun kuin julkisen kulkuneuvon matkakuluvähennykset

  • oma auto 0,24 e/km
  • työsuhdeauto 0,19 e/km
  • moottoripyörä 0,15 e/km
  • mopo 0,09 e/km
  • polkupyörä 85,00 e/vuosi

Vähennykset oman kulkuneuvon mukaan tehdään todellisen toteutuneen käytön mukaan. Ajopäiväkirjaa ei tarvita, mutta jonkinlainen laskelma pitäisi olla.

Kaikissa tapauksissa matkakulujen omavastuu on 750€ (2021). Eli jos matkakulusi jäävät sen alle, ilmoittamisesta ei ole hyötyä. Matkakulut vähennetään verotettavasta ansiotulosta, ei suoraan veroista.

Työhuonevähennys

Jos ammatinharjoittaja tai yhtiön työntekijä tekee töitä kotona, EIKÄ tätä ole huomioitu yrityksen kirjanpidossa, voi hän vähentää kiinteän työhuonevähennyksen henkilökohtaisessa veroilmoituksessaan.

Vähennysluokkia on kolme:

  1. niille, joille työnantaja ei ole järjestänyt työhuonetta ja jotka käyttävät työhuonetta pääansiotulonsa hankkimiseksi, kuten esimerkiksi freelancer-toimittajille; 820 euroa/vuosi.
  2. niille, jotka käyttävät työhuonetta osapäiväisesti pääansiotulonsa tai pysyväisluontoisten tai huomattavien sivutulojensa hankkimiseksi, kuten esimerkiksi eri oppilaitosten opettajille ja sivutoimisille isännöitsijöille tai komitean sihteereille, 410 euroa/vuosi.
  3. sekä niille, jotka käyttävät asuntoa satunnaisten sivutulojen hankkimiseksi, 205 euroa/vuosi.

Kun molemmat aviopuolisot käyttävät osapäiväisesti pääansiotulojensa tai pysyväisluontoisten sivutulojen hankkimiseksi työhuonetta, vähennyksen määränä pidetään yhteensä 615 euroa/vuosi.”

https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/verokortti-ja-veroilmoitus/tulot-ja-vahennykset/tulonhankkimismenot/työhuonevähennys/

Vähennykset pääomatuloista

Yleisimpiä pääomatuloja lienevät vuokratulot ja osakkeista tai rahastoista saadut tulot. Nyt puhutaan siis henkilökohtaisessa omistuksessa olevien sijoitusten tuotoista. Pääomatuloista voi vähentää niiden hankkimiseen liittyviä kuluja. Mitä laajempaa sijoitustoiminta on, sitä laajempiin vähennyksiin olet oikeutettu. Selkeitä rajoja ei ole olemassa.

  • Työhuonevähennys samojen luokkien mukaan kuin ansiotulojen kohdalla: “Työhuonevähennyksen määrä riippuu siitä, onko tulonhankkimistoiminta päätoimista vai onko kyse vain satunnaisten sivutulojen hankkimisesta.”
  • Tulonhankkimislainojen korot. Pankkilainojen korot tulevat veroilmoitukselle yleensä automaattisesti, mutta esim. ulkomaisten arvopaperivälittäjien korkokulut eivät.
    • Tulonhankkimislainojen muut kulut kuten kuukausittaiset käsittelykulut ja lainan järjestelypalkkio, joka on siis yleensä muutamia satoja euroja. Nämä eivät tule ilmoitukseen automaattisesti myöskään suomalaisesta pankista otetusta lainasta.
  • Matkakulut esim. sijoitusasunnolle tai omistettujen yhtiöiden yhtiökokouksiin. Matkakuluja ovat mm. matkaliput, oman ajoneuvon kilometrikorvaukset ja majoitukset. Vuonna 2017 oman henkilöauton käytöstä voi vähentää 0,24€/km.

Verovähennykset takautuvasti

Jos huomaat, että aikaisemmilta vuosilta on jäänyt vähennyksiä tekemättä, voi muutosta hakea viisi vuotta taaksepäin. “Määräaika alkaa verovelvollisen verotuksen päättymistä seuraavan vuoden alusta.”

Hakemalla muutosta takautuvasti saa äkkiä suuriakin veronpalautuksia.

Tsemppiä yrittäjätovereille!

 

Artikkelin kuva: Sora Shimazaki / Pexels.com
V-P Kangas

V-P Kangas

Yrittäjä, sijoittaja, Tilitoimisto Nosterin perustaja

Noster on paperivapaa online-kirjanpitopalvelu, joka on suunniteltu erityisesti pienyrittäjän tarpeisiin edullisella kuukausihinnalla.

Olemme pienten yritysten, kuten toiminimien ja yhden hengen osakeyhtiöiden parhaita ystäviä. Sinun haasteidesi ratkaiseminen on meidän ilomme – siksi nimemme on Noster, latinaksi meidän.

Palvelua ihmiseltä ihmiselle!

Haaveiletko luotettavasta kirjanpitäjästä?

Tilitoimisto Noster on erikoistunut pienen yrittäjän kirjanpitoon ja neuvontaan.
Varaa maksuton etätapaaminen alla olevasta painikkeesta tai lähetä rohkeasti viesti niin sovitaan etätapaaminen.

asiakaspalvelu (at) noster.fi

Tankkaa lisää tietoa asiakkaan oppaastamme

Työsuhdematkalippu

Työsuhdematkalippu

TyösuhdematkalippuKodin ja työpaikan välisten matkojen kuluja ei voi lähtökohtaisesti vähentää yrityksen verotuksessa, vaan ne voidaan vähentää ansiotuloista henkilökohtaisessa verotuksessa omavastuun (750 €) ylittävältä osalta. On kuitenkin olemassa vähälle huomiolle...

lue lisää
Työnantajan järjestämä virkistys- ja harrastustoiminta

Työnantajan järjestämä virkistys- ja harrastustoiminta

Työnantajan järjestämä virkistys- ja harrastustoimintaTuloverolaissa on säädetty tavanomainen ja kohtuullinen, koko henkilökunnalle suunnattu virkistys- ja harrastustoiminta verovapaaksi eduksi. Tarkoittaa siis sitä, että työnantajayritys voi maksaa kyseisen toiminnan...

lue lisää
Ravintoetu

Ravintoetu

RavintoetuRavintoedulla tarkoitan työnantajan mahdollisuutta tarjota työntekijöilleen aterioita (osittain) verovapaana etuna. Verovapaa etu taas tarkoittaa yhtiölle kulua, josta siis myöskään työntekijälle ei koidu veroja. Kyse on tilanteesta, jossa työntekijä aterioi...

lue lisää
Kokous-, edustus- vai markkinointikulua?

Kokous-, edustus- vai markkinointikulua?

Kokous-, edustus- vai markkinointikulua?Muihin henkilöihin kohdistuva vieraanvaraisuus on yrityksen kulua, jos sillä pyritään liiketoiminnan edistämiseen, kun taas yksityismenot eivät ole koskaan yrityksen kulua. Vieraanvaraisuutta voivat olla esimerkiksi tarjoilut...

lue lisää
Joululahja työntekijälle

Joululahja työntekijälle

Joululahja työntekijälleYritys voi antaa työntekijöilleen tietyin edellytyksin verovapaan joululahjan. Tarkoittaa siis sitä, että lahjasta ei koidu työntekijälle verotettavaa tuloa, mutta yritys voi vähentää lahjan verotuksessaan. Myös itse yrittäjä katsotaan...

lue lisää
Autokulut osakeyhtiössä

Autokulut osakeyhtiössä

Autokulut osakeyhtiössäYleinen pohdinnan aihe on, kannattaisiko auto olla omissa vai yrityksen nimissä. Ammattiautot kuten taksit ja kuorma-autot ym. ovat vakuutusten ja toimilupien takia yleensä oltava yrityksen nimissä. Jos kyseessä on henkilöauto, jota käytetään...

lue lisää