050 544 2322 [email protected]

Työnantajan järjestämä virkistys- ja harrastustoiminta

tyonantajan-jarjestama-virkistys-ja-harrastustoiminta-tilitoimisto-noster

Tuloverolaissa on säädetty tavanomainen ja kohtuullinen, koko henkilökunnalle suunnattu virkistys- ja harrastustoiminta verovapaaksi eduksi. Tarkoittaa siis sitä, että työnantajayritys voi maksaa kyseisen toiminnan kulut ja vähentää ne yhtiön verotuksessa, eikä työntekijöillekään koidu verotettavaa etua. Edellytys on, että työnantaja järjestää toiminnan sekä valitsee sen muodon sekä ajankohdan.

Omaehtoinen toiminta

Vuonna 2009 lisättiin verovapaaksi eduksi myös työntekijän omaehtoinen toiminta. Sen periaate on, että työnantaja voi maksaa työntekijöidensä puolesta työntekijöiden itse valitsemia liikunta- ja kulttuuripalveluja työntekijän itse valitsemina aikoina, eikä työntekijälle koidu tästä edusta verotettavaa etua. Omaehtoiselle toiminnalle kohtuullisena summana pidetään 400€ vuodessa per työntekijä.

Edellytykset:

  • Työnantajan on tehtävä sopimus palveluntarjoajan kanssa.
  • Työnantaja maksaa kustannukset suoraan tai tarjoaa työntekijälle maksuvälineen, jota hän voi käyttää vain henkilökohtaisesti, kuten liikunta- ja kulttuuriseteli/-kortti
  • “Työnantajan tarjoamana toimintana ei voida hyväksyä sellaista menettelyä, jossa työnantaja maksaa työntekijälle rahaa työntekijän harrastustoiminnasta antamia kuitteja vastaan.”
  • Koko henkilökunnalla oltava mahdollisuus omaehtoiseen etuun.

Mitä lasketaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan alle?

  • Liikunta: “Veroton liikuntaetu koskee sellaisia liikuntamuotoja, joita suomalaiset yleisesti harrastavat. “
  • Kulttuuri: “Jotta tapahtuma olisi verovapaa, tulee sen olla taiteen alan tilaisuus. Jos tilaisuudella on pääasiallisesti kaupallinen luonne, sitä ei voida hyväksyä säännöksen tarkoittamaksi verovapaaksi kulttuuritoiminnaksi.”

Onko yrittäjä oikeutettu etuun?

“Osakeyhtiön ja henkilöyhtiön (avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön) työskentelevä osakas voi kuitenkin nostaa työstään rahapalkkaa tai luontoisetua. Tällainen osakas voi siten saada myös omaehtoisen kulttuuri- ja liikuntatoiminnan verovapaasti kuten muutkin palkansaajat.”

“Sitä vastoin liikkeen- tai ammatinharjoittaja (toiminimiyrittäjä) ei voi olla itsensä työntekijä. Tällöin omaehtoisen liikunta- ja kulttuuritoiminnan kustannuksetkaan eivät ole hänen osaltaan verovapaita. Jos liikkeen- tai ammatinharjoittajalla on työntekijöitä, hän voi olla mukana työntekijöitä varten järjestetyissä kollektiivisissa virkistys- ja harrastustoimintatilaisuuksissa yhdessä työntekijöiden kanssa ja kustannukset ovat vähennyskelpoisia myös hänen itsensä osalta.”

Arvonlisävero

“Kun työnantaja antaa henkilökuntaetuna liikunta- ja kulttuuripalvelua, hän ei saa vähentää palvelun hankintahintaan sisältyvää arvonlisäveroa, vaikka työnantaja saisi suoraan järjestäjälle maksettaessa siitä arvonlisäverollisen laskun tai kuitin.”

Tämä teksti on lyhennelmä Verohallinnon ohjeistuksesta, jonka voit lukea kokonaisuudessaan täältä:

https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/47923/tyontekijan_omaehtoinen_liikunta_ja_kul/

Tsemppiä yrittäjätovereille!

 

Artikkelin kuva: Kaushal Moradiya / Pexels.com
V-P Kangas

V-P Kangas

Yrittäjä, sijoittaja, Tilitoimisto Nosterin perustaja

Noster on paperivapaa online-kirjanpitopalvelu, joka on suunniteltu erityisesti pienyrittäjän tarpeisiin edullisella kuukausihinnalla.

Olemme pienten yritysten, kuten toiminimien ja yhden hengen osakeyhtiöiden parhaita ystäviä. Sinun haasteidesi ratkaiseminen on meidän ilomme – siksi nimemme on Noster, latinaksi meidän.

Palvelua ihmiseltä ihmiselle!

Haaveiletko luotettavasta kirjanpitäjästä?

Tilitoimisto Noster on erikoistunut pienen yrittäjän kirjanpitoon ja neuvontaan.
Varaa maksuton etätapaaminen alla olevasta painikkeesta tai lähetä rohkeasti viesti niin sovitaan etätapaaminen.

asiakaspalvelu (at) noster.fi

Tankkaa lisää tietoa asiakkaan oppaastamme

Mitä tietoja tarvitset nostaaksesi Oy:sta palkkaa?

Mitä tietoja tarvitset nostaaksesi Oy:sta palkkaa?

Mitä tietoja tarvitset nostaaksesi Oy:sta palkkaa? Palkan nostaminen omistajayrittäjälle on erittäin helppoa! Maksaaksesi itsellesi palkkaa, sinun tarvitsee toimittaa omalle kirjanpitäjällesi ensimmäisellä kerralla seuraavat tiedot: Yrityksen nimi: Palkansaajan nimi:...

lue lisää
Ennakkoverot toiminimellä

Ennakkoverot toiminimellä

Ennakkoverot toiminimelläKun perustat toiminimesi, kannattaa ilmoittautua ennakkoperintärekisteriin. Ennakkoveroa varten sinun tulee hakea verottajalta päätös ennakkoveroista. Tämän jälkeen verottaja lähettää ennakkoverolaskut kotiin tai OmaVero-palveluun....

lue lisää
Yrittäjän työterveyshuolto

Yrittäjän työterveyshuolto

Yrittäjän työterveyshuoltoTyöterveyshuollon sisältö Yrittäjä voi järjestää itselleen työterveyshuoltoon kuuluvana palveluna sairaanhoitoa, muita terveydenhoitopalveluja ja ennaltaehkäisevää työterveyshuoltoa. Työterveyshuoltoon kuuluva sairaanhoito on lähtökohtaisesti...

lue lisää
Yrittäjän henkilökohtainen veroilmoitus

Yrittäjän henkilökohtainen veroilmoitus

Yrittäjän henkilökohtainen veroilmoitusYrittäjillä suuri osa kuluista on jo vähennetty yrityksen kirjanpidossa. On kuitenkin muutamia vähennyksiä, joita ei voi tehdä yrityksen kautta ainakaan kaikissa tilanteissa. Pyrin käymään tässä läpi niistä yleisimpiä. Asiat...

lue lisää
Yrittäjä työskentelee oman kodin yhteydessä

Yrittäjä työskentelee oman kodin yhteydessä

Yrittäjä työskentelee oman kodin yhteydessäJos yrittäjä työskentelee omassa asunnossaan, on hän myös oikeutettu siirtämään osan asunnon kuluista yritykselleen. Verotuksessa periaate on, että oman asunnon yhteydessä olevan työtilan kulut voi vähentää joko...

lue lisää