050 544 2322 [email protected]

Yrittäjä työskentelee oman kodin yhteydessä

yrittaja-tyoskentelee-oman-kodin-yhteydessa-tilitoimisto-noster

Jos yrittäjä työskentelee omassa asunnossaan, on hän myös oikeutettu siirtämään osan asunnon kuluista yritykselleen. Verotuksessa periaate on, että oman asunnon yhteydessä olevan työtilan kulut voi vähentää joko työhuonevähennyksen tai todellisten kulujen mukaan.

Toiminimi

Todelliset kulut lasketaan suhteuttamalla koko asunnon kulut kuten vuokrat, yhtiövastikkeet, sähköt, vedet, kotivakuutukset ym. siihen neliömäärään, joka on yrityksen käytössä. Arvioidessaan todellisia kuluja Verohallinto huomioi myös yrityksen liikevaihdon ja toimialan. Hyvin pieni toiminta tai toimiala, joka ei tarvitse työtilaa, voi siis olla este verovähennykselle.

Osakeyhtiö

Osakeyhtiössä todellisten kulujen siirto yritykselle toteutetaan vuokraamalla työtila yhtiölle. Jos kyseessä on työsuhdeasunto, voidaan siitä osittaa työtila yhtiön käyttöön, jolloin myös verotettavan asuntoedun määrä pienenee vastaavasti.

Vuokran tulee olla markkinahintaa vastaava, eli saman verran mitä vastaava tila alueella maksaisi. Jos kyseessä on vuokra-asunto, työtilan vuokrassa ei tarvitse olla sama neliöhinta kuin asunnon vuokrassa.

Verotuksellisesti huomioitavaa tässä on se, että työtilan vuokratuotosta koituu vuokranantajalle eli yrittäjälle ja hänen kanssaan asuntoa hallitseville “tavallista” vuokratuloa, joka verotetaan pääomatulona. Tästä vuokratulosta voi kuitenkin tulonhankkimiskuluna vähentää asunnon kulut siltä osin kuin ne kohdistuvat työtilaan. Täten siis työtilan vuokran asettaminen vähennyskelpoisia kuluja korkeammaksi muodostaa ylittävältä osalta yrittäjälle pääomatuloa ja vastaavasti vähennyskelpoista kulua yhtiölle.

Työhuonevähennys

Jos yllä esiteltyjen todellisten kulujen vähentäminen ei ole mahdollista tai ne jäävät hyvin pieniksi, aina voi käyttää kiinteää työhuonevähennystä. Työhuonevähennys vähennetään henkilökohtaisella veroilmoituksella.

Yrittäjä arvioi vähennyksen Verohallinnon ohjeistuksen mukaan:

  • niille verovelvollisille, joille työnantaja ei ole järjestänyt työhuonetta ja jotka käyttävät työhuonetta pääansiotulonsa hankkimiseksi, kuten esimerkiksi freelancer-toimittajille, 820 euroa/vuosi
  • niille verovelvollisille, jotka käyttävät työhuonetta osapäiväisesti pääansiotulonsa tai pysyväisluontoisten tai huomattavien sivutulojensa hankkimiseksi, kuten esimerkiksi eri oppilaitosten opettajille ja sivutoimisille isännöitsijöille tai komitean sihteereille, 410 euroa/vuosi
  • niille verovelvollisille, jotka käyttävät asuntoa satunnaisten sivutulojen hankkimiseksi, 205 euroa/vuosi.

Lähteet:

https://www.vero.fi/yritykset-ja-yhteisot/tietoa-yritysverotuksesta/tuloverotus/liikkeen-tai-ammatinharjoittaja/elinkeinotoiminnan_tuotot_ja_kulut/tyotilan_vuokr/

https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/49336/vuokratulojen_verotu/

https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48490/tulonhankkimiskulut_ansiotuloist4/

Tsemppiä yrittäjätovereille!

 

Artikkelin kuva: Taryn Elliott / Pexels.com
V-P Kangas

V-P Kangas

Yrittäjä, sijoittaja, Tilitoimisto Nosterin perustaja

Noster on paperivapaa online-kirjanpitopalvelu, joka on suunniteltu erityisesti pienyrittäjän tarpeisiin edullisella kuukausihinnalla.

Olemme pienten yritysten, kuten toiminimien ja yhden hengen osakeyhtiöiden parhaita ystäviä. Sinun haasteidesi ratkaiseminen on meidän ilomme – siksi nimemme on Noster, latinaksi meidän.

Palvelua ihmiseltä ihmiselle!

Haaveiletko luotettavasta kirjanpitäjästä?

Tilitoimisto Noster on erikoistunut pienen yrittäjän kirjanpitoon ja neuvontaan.
Varaa maksuton etätapaaminen alla olevasta painikkeesta tai lähetä rohkeasti viesti niin sovitaan etätapaaminen.

asiakaspalvelu (at) noster.fi

Tankkaa lisää tietoa asiakkaan oppaastamme

Työsuhdematkalippu

Työsuhdematkalippu

TyösuhdematkalippuKodin ja työpaikan välisten matkojen kuluja ei voi lähtökohtaisesti vähentää yrityksen verotuksessa, vaan ne voidaan vähentää ansiotuloista henkilökohtaisessa verotuksessa omavastuun (750 €) ylittävältä osalta. On kuitenkin olemassa vähälle huomiolle...

lue lisää
Työnantajan järjestämä virkistys- ja harrastustoiminta

Työnantajan järjestämä virkistys- ja harrastustoiminta

Työnantajan järjestämä virkistys- ja harrastustoimintaTuloverolaissa on säädetty tavanomainen ja kohtuullinen, koko henkilökunnalle suunnattu virkistys- ja harrastustoiminta verovapaaksi eduksi. Tarkoittaa siis sitä, että työnantajayritys voi maksaa kyseisen toiminnan...

lue lisää
Ravintoetu

Ravintoetu

RavintoetuRavintoedulla tarkoitan työnantajan mahdollisuutta tarjota työntekijöilleen aterioita (osittain) verovapaana etuna. Verovapaa etu taas tarkoittaa yhtiölle kulua, josta siis myöskään työntekijälle ei koidu veroja. Kyse on tilanteesta, jossa työntekijä aterioi...

lue lisää
Kokous-, edustus- vai markkinointikulua?

Kokous-, edustus- vai markkinointikulua?

Kokous-, edustus- vai markkinointikulua?Muihin henkilöihin kohdistuva vieraanvaraisuus on yrityksen kulua, jos sillä pyritään liiketoiminnan edistämiseen, kun taas yksityismenot eivät ole koskaan yrityksen kulua. Vieraanvaraisuutta voivat olla esimerkiksi tarjoilut...

lue lisää
Joululahja työntekijälle

Joululahja työntekijälle

Joululahja työntekijälleYritys voi antaa työntekijöilleen tietyin edellytyksin verovapaan joululahjan. Tarkoittaa siis sitä, että lahjasta ei koidu työntekijälle verotettavaa tuloa, mutta yritys voi vähentää lahjan verotuksessaan. Myös itse yrittäjä katsotaan...

lue lisää
Autokulut osakeyhtiössä

Autokulut osakeyhtiössä

Autokulut osakeyhtiössäYleinen pohdinnan aihe on, kannattaisiko auto olla omissa vai yrityksen nimissä. Ammattiautot kuten taksit ja kuorma-autot ym. ovat vakuutusten ja toimilupien takia yleensä oltava yrityksen nimissä. Jos kyseessä on henkilöauto, jota käytetään...

lue lisää